keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Täydellinen pimennys!


Heräilen öisin. Välillä johonkin kissan yölliseen performanseen, välillä ties mihin.
Nyt en ainakaan kuumuuteen. Olin jo menossa takaisin sänkyyn kun tajusin, että on mentävä katsomaan kuuta. Siellä se oli. Ei pilven hattaraakaan. Täydellinen suuri pyöreä pallo eteläisellä taivaalla. Tulin etsimään "koneelta" aikaa jolloin pimennyksen pitäisi näkyä. "Keskiyön molemmin puolin. Näkyy parhaiten mäeltä." Siis ohi! Voiko täydellisempää pimennystä olla? Nukuin sen ohi.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Optimistinen pessimisti?

Tuo sähellys tuossa oikeassa reunassa on todiste nettitaidoistani.
Siinä pitäisi olla nappi, joka kertoo sivun taustakuvan alkuperän.
Olisi niin mukava osata! No asenteeni on kumminkin lähinnä kevyttä riemuitsemista
siitä, että osaan tämänkin verran. Vaikka olisin miten hyvä tulee aina jostakin joku, joka löytää jonkun virheen tai kohdan, jonka osaisi toteuttaa paremmin.
Arvaa välitänkö! Jos välittäisin en varmaan kirjoittaisi riviäkään. En julkaisisi
ainoatakaan valokuvaa tai korttia.
Ajatteluni ei ole pelkästään myönteistä. Välillä on päiviä jolloin ei mikään tunnu
miltään. Mikään ei suju. Täydellinen lässähdys. Sellaisinakin päivinä ovesta ulos astuessani saattaisin löytää jonkun vaihteen jota käyttämällä alkaisin muistuttaa enemmän normaalia ihmistä. No ei sentään niin paljon luvata! Piti sanoa: normaalia itseäni.
Tänäänkin on vähän matalapainetta. Ehkä pitäisi tarttua tarmolla johonkin toimeen.
Kantaa yksin pöytä eteisestä vinttiin esimerkiksi. Se on jököttänyt tuossa jo jonkin aikaa. Ehkä ensin katson mikä sen rakenne on. Pystyykö sen purkamaan osiin?
Nyt muistan miksi aloin kirjoittaa. Meillähän on tuo kissa joka syö matonhapsuja, froteepyyhkeitä, sukanvarsia ym tekstiilejä. Nyt en ole aikoihin huomannut mitään uutta reikää. Ehkä nyt juuri....No kumminkin se varsinainen ajatus. Syököön vaikka kokonaisia mattoja!! Minä olen iloinen siitä, että mitkään johdot eivät kiinnosta sitä. Kaikki kameranpiuhat ja tietokoneen johdot ja puhelimien laturit ovat päivittäin esillä eivätkä kiinnosta pätkääkään kisua. Aina asiat voisivat olla vielä huonommin!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Illala väsytti ihan sairaasti ja nukahtelin ympäri huushollia. Meninkin sitten hyvissä ajoin vuoteeseeni eikä unta tarvinnut pitkään odotella. Heräsin joskus yhden jälkeen viereiseltä tyynypinolta kuuluviin luontoääniin tai kissan yöllisiin sirkusharjoituksiin. Vilkaisu viereeni sai minut täysin hereille. Kumppanini pään alla oli "päivätyyny". Siis sellainen lähinnä silmäniloksi tarkoitettu n. 40x40 joka päivisin somistaa päiväpeiton peittämää vuodetta. Noin 1000000 kertaa on ollut puhe, että niitä voi tarvittaessa lisätä omien tyynyjensä alle. Miten asia ei mene perille millään!! Tämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. 30 vuotta tyynysotaa maailman toiseksi ihanimman miehen kanssa! (Ihanin on se joka jossain elelee ilman näitä vikoja jotka tässä luontokappaleessa on) Ja että yövalvomisesta tulisi täydellistä, mies heräsi, syötti kissaa, kävi parvekkeella tupakalla JA KISSA OKSENSI! Tietenkin taas olkkarin paksulle vaalealle matolle. Mitä sillä on tuota mattoa vastaan? No kello on 2.39. Ehkä mietin asiaa hetken peiton alla ennen
nukahtamista.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Täällä taas pitkästä aikaa! Vuosi on vaihtunut uuteen ja erittäin lumista ja kylmääkin talvea eletään kohti kevättä. Olen opetellut näitten sivujeni ulkonäköön liittyviä juttuja. Tässäkin on nyt uusi ilme. Jotkut olemassa olevat asetukset estävät täydellistä onnistumista. Sain asiantuntijalausunnon itseltään sivupohjan suunnittelijalta. Los Angelesista asti! Itkupillin omat jutut ovat kaikki niiiiiiin kertakaikkisen ihania. No nyt sitten saan pieniä paloja siitä ihanuudesta näin.