tiistai 26. elokuuta 2008

Kirjoituttaako?

Ihan kauheasti näköjään ei. Enkä viimepäivinä ole tehnyt ainuttakaan ATC-korttiakaan.

Kesä mennä vilistää jotenkin ohi ihan omituisesti. Yksi kummallinen kesä taas.
Kyllä ennen vaan olivat kesä parempia. Kuumia ja pitkiä ja luonto ihan ihmeellisiä juttuja täynnä. Perhosia oli paljon. Ruiskukkia kasvoi ojanpientareilla ja kaikenlaiset höttiäiset surrasivat ja lentelivät ympäriinsä. Nyt jos jonkun ötökän näkee niin ihme ja joskus sekin on sitten ihan outo tai muuten vain semmoinen, että ei välittäisi tavata ollenkaan. Siis hirvikärpänen tai punkki. Pentuna mentiin ruohikossa niin, että pikkusen päälakea näkyi ja lähes poikkeuksetta avojaloin. Eikä mitään punkkeja tarvinnut pelätä. Ja hirvikärpäsiä en tiennyt olevankaan.
Laitoin valokuvanikin blogiin. Että niin rohkea olen! Piti jotenkin erottautua muista samannimisistä ja näinhän se käy kätevästi. Kiitos vaan jälleen kerran avusta Marjukalle!

torstai 19. kesäkuuta 2008

Vähän harvassa ovat nämä jutustelut. Eikä vähiten siksi, että en ole osannut tätä oikein liittää

tuohon blogiini koko osastoa.

Nyt on juhannus käsillä ja täällä on ollut koleaa ja sateista jo jonkin aikaa. Vettä toivottiin,

maa sitä suorastaan huusi, mutta rajansa kaikella.

Just näin: tänne kun pääsin ja aloitin näpyttelyn niin eikös tullut hälytys! Ei kun autoja siirtämään!

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Siis mitä?

Tänne en tosiaankaan ole kirjoittanut mitään. (Vielä..)


Taas on yksi keväinen päivä illassa. Rantatiellä venäläinen rekka oli vaihtanut kaistaa niin,
että tapahtui kolari joka sekoitti koko Tampereen liikenteen tuntikausiksi.

Herkkää! Siis ei saa tapahtua mitään.

Entäs se tunneli sitten? En käsitä miten se voisi tätä parantaa.

Just niin, että ne jotka sinne viitsivät mennä pääsevät siellä eteenpäin. Ehkä.

Minä mieluimmin sen kiertäisin.

Entäpä kun siellä rekka tukkii kaistan tai kaksi. Tunneli vasta kiva paikka on jonotella!

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Jossakin sopivassa rakosessa ja oikeassa mielentilassa voin tänne jotain naputeela.